SYYT MIKSI VALITA JEESUS SYSTEEMIN SIJASTA
Systeemin esittely:
Systeemi on se järjestelmä, joka vaikuttaa maailmassa.
Tässä joitain sen luomia maailmanlaajuisia ongelmia:
- Nälkä. ainakin 852 miljoonaa ihmistä näkee tänäänkin nälkää. Kuitenkaan,
maailman nälkä ei johdu ravinnon puutteesta. Yksi syy on
- Köyhyys, johon on usein syynä:
- Työttömyys, joka johtuu usein vääränlaisesta politiikasta
Ekofilosofi Olli Tammilehto kirjoittaa teoksessaan "Maailman tilan kootut selitykset" seuraavaa:
"Ongelmien perimmäinen syy on kansainvälisten suuryhtiöiden ja niitä myötäilevien valtioiden häikäilemätön, johdonmukainen ja tuhlaileva voitontavoittelu ihmisten enemmistön kustannuksella.
Yhtiöiden toiminta tuottaa jokseenkin väistämättä tuhoa, koska ne ovat suuria, voimakkaaseen johtamiseen perustuvia hierarkisia organisaatioita. Samaan tapaan toimivista valtioista ei ole yhtiöiden vaihtoehdoksi: kolmannen maailman hallitukset ovat usein oman kansansa suuria riistäjiä."
Köyhyys aiheuttaa myös lapsikuolleisuutta, lukutaidottomuutta, korruptiota, väkivaltaisia mellakoita, rikollisuutta, epätoivoa (epätoivo aiheuttaa esim. itsemurhia, alkoholismia, sairautta)
Oma lukunsa on se että teollisuusmaissa asuvat 20 % maapallon ihmisistä kuluttavat 80 % luonnonvaroista...
- Saastuminen, joka aiheuttaa kasvihuone-ilmiötä, aavikoitumista, puhtaan juomaveden puutetta ja tätä kautta sairauksia, sotia, pakolaisuutta, nälänhätää.
Saastumisen seuraukset tiedetään, esim. WHO:n mukaan ilmastonmuutos tappaa jo nyt noin 160 000 ihmistä vuosittain (ks. Kepan ilmastoinfo), jäätiköt sulavat luultua nopeammin, merenpinta nousee, ja saarivaltiot kuten Tuvalu jäävät vääjäämättä veden alle ja myöhemmin (kun vesi nousee 70 m) kaikki maailman suurkaupungit ja suurin osa maasta! Myös Golf-virta voi heikentyä jolloin tulee uusi jääkausi. Tästä kaikesta huolimatta USA, Kiina ja monet muut jatkavat saastuttamista kiihtyvällä tahdilla talouskasvun nimissä.
- Väestönkasvu. Maailman väkiluku oli vuonna 1650 noin 0.5 miljardia ihmistä. Vuoteen 1900 mennessä väkiluku oli kohonnut 1,6 miljardiin. YK arvioi, että maapallon väestö kasvaa vuoteen 2050 mennessä jopa 9,8 miljardiin. Se on 50 prosenttia enemmän kuin nyt (n. 6,5 miljardia). Väestönkasvusta kaikki tulee tapahtumaan kehitysmaissa, esim. Intiassa ja Nigeriassa. (Lue täältä lisää.)
- Sota. Tällä hetkellä maailmassa on monia sotia, esim. Irakissa ja Sudanissa. Sodat aiheuttavat paitsi kärsimystä ja kuolemaa, myös pakolaisuutta, nälänhätää ja köyhyyttä.
Esim. USA sijoittaa vuosittain n. 450 - 470 miljardia dollaria varustelu- ja sotamenoihin kun vuonna 2002
Yhdysvaltain kehitysapu oli 13,3 miljardia dollaria eli 0,13 prosenttia USA:n bruttokansantulosta.
- Rikollisuus. Tämä johtuu esim. köyhyydestä, vanhempien huonosta kasvatuksesta, koulutuksen puutteesta, ahneudesta, elämän tyhjyydestä ja päämäärättömyydestä, alkoholismista yms.
- Terrorismi. Syynä ovat uskonto, viha, tiettyjen organisaatioiden päämäärät.
Näistä organisaatioista merkittävimpänä salainen maailmanhallitus, Illuminati, joka pitää yllä "Al-Qaidaa" ja joka järjesti esim. 11/9 iskut... (lue lisää terrorismi-sivulta.)
Rikollisuus ja terrorismi aiheuttavat turvattomuutta. Kaupungit ovat vaarallisia varsinkin öisin. Ihmisiä kidnapataan, pyydetään lunnaita. Ryöstöt. Murhat. Ilkivalta. Vandalismi. Huumekauppa. Prostituutio. Rahanväärennys. Talousrikokset. Pörssikeinottelu. Laiton asekauppa.
- Lapsi- nais- ja orjakauppa. Lapsityövoima. Lapsisotilaat.
- Diktatuuri. Hitler, Stalin, Mussolini, Pinochet, Saddam Hussein, Taliban... Ei, sinun ei tarvitse mennä niin kauaksi: Oikea, toimeenpaneva hallitus, ei ole se mikä luulet, vaan Salainen Maailmanhallitus, Illuminati (myös tunnettu the Majestic Twelve, or the Jason Society, or the Jason Scholars).
Sotilasvallankaappaukset. Sensuuri ja propaganda.
- Korruptio.
- Epätasa-arvo. (esim. valkoiset/mustat, miehet/naiset, alkuperäisväestö/eurooppalaiset, rikkaat/köyhät)
Tässä joitain pienemmän mittakaavan ongelmia: alkoholismi, avioerot, kateus, viha, väkivalta,
|
Voiko kaikki jatkua ennallaan iankaiken? Luuletko että maailman "silmäätekevät", Illuminati ei olisi tehnyt omia johtopäätöksiään? Tiedetään että heidän tavoitteinaan on esim. noin 3 miljardin ihmisen kuolema vuoteen 2050 mennessä ja ns. jälkiteollinen yhteiskunta. Pahinta on se, että heidän miehensä ovat oikeasti kaikkein vaikutusvaltaisimmissa viroissa kuten USA:n presidenttinä joten varmaa on, että asiat tulevat muuttumaan pian, pahempaan! Lue lisää Totuus-sivulta!
|
Hinta:
- Kaikki raha ja omaisuus jonka hankit elämäsi aikana
- Saavuttamattomat unelmasi
- Kaikki aikasi
- Ruumiisi, sielusi, henkesi
Valitsetko tämän?! Tekeekö se sinut onnelliseksi? On totta että et voi valita maailmaa missä elät mutta voit valita miten elät, voit olla kaiken tämän yläpuolella...
|